
Valokuva: Elaine L. Johansen
Norvitalin synnyinseutu sijaitsee henkeäsalpaavan luonnon keskellä Pohjois-Norjan Vesterålenissa, lumoavalla saarella jyrkkien vuorten suojassa. Luontaistuotekauppamme perustuu toimituspalveluun. Toimitamme puhtaista, luonnollisista lähteistä saatuja luontaistuotteita suoraan koteihin. Takaamme, että ravintolisiemme kaikki ainesosat ovat 100-prosenttisesti jäljitettävissä.
Norvital on tällä hetkellä yksi Pohjoismaiden johtavista ravintolisävalmistajista. Yritys perustettiin vuonna 1998 ja on kasvanut merkittäväksi toimijaksi. Suomessa olemme toimineet jo vuodesta 2006. Myymme ainoastaan ravintolisiä, joiden ravitsemuksellinen tai fysiologinen vaikutus on tieteellisesti tutkittu ja noudatamme terveysväittämissämme EU:n (EFSA:n arvioimia) suuntaviivoja.
Ravintolisät ja lisäravinteet ovat suosiossa ja niillä on keskeinen paikka myös suomalaisessa elämäntyylissä. Terveellisen ravinnon ohelle ne voivat ylläpitää hyvää terveyttä, ennaltaehkäistä monia vaivoja ja auttaa voimaan hyvin!